
Juna vie tähdet uusien yleisöjen luo – VR ja Kansallisooppera ja -baletti lähtevät kaikkien aikojen kiertueelle
Jaa
Oopperataloa korjataan ja uudistetaan touko-elokuussa 2023. Töistä johtuva päänäyttämön esitystauko mahdollistaa oopperan, baletin ja orkesterin historian laajimman kotimaan kiertueen toukokuussa. Kiertuekokoonpanoon kuuluu yli 270 Oopperan ja Baletin työntekijää, joista esiintyjiä on 175. Ihmisten lisäksi junakyydillä kulkevat esimerkiksi kaikki selloa pienemmät soittimet ja tanssijoiden balettitossut. Junalla kiertuematkatkin sujuvat kuin tanssi.
– Halusimme toteuttaa kiertueen mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Meillä on jo ennestään hyviä kokemuksia yhteistyöstä VR:n kanssa, ja saimme tälläkin kertaa heiltä juuri tarpeisiimme sopivan paketin. Esimerkiksi Rovaniemen matkaa varten saimme kokonaisen oman junan, Kansallisoopperan ja -baletin tuottaja Marjo Tuomi sanoo.
Kiertue suuntautuu suurille tapahtuma-areenoille viiteen kaupunkiin: Rovaniemelle, Ouluun, Joensuuhun, Helsinkiin ja Turkuun. Kaikenikäisille sopiva elämys koostuu ooppera- ja balettitaiteen tähtihetkistä Kansallisoopperan orkesterin säestyksellä.
– Olemme todella iloisia, että saamme viedä Kansallisoopperan ja -baletin tähdet kiertueelle. Ainoastaan junalla on mahdollista matkustaa yhdessä näinkin suurella porukalla hiilineutraalisti ympäri Suomen. Toivomme, että esiintyjien lisäksi myös mahdollisimman moni katsoja aloittaa oopperaelämyksensä junamatkalla, VR:n kaukoliikennejohtaja Piia Tyynilä sanoo.
Areenaesitysten lisäksi Kansallisooppera ja -baletti tuo vierailupaikkakunnille myös monipuolista ja maksutonta oheisohjelmaa, kuten vauvojen taidetuokioita, minioopperaa sekä koululaisten tanssityöpajoja. VR:n lisäksi vierailukaupungit tekevät Kansallisoopperan ja -baletin kanssa yhteistyötä kiertueen toteuttamisessa.
Kiertuepäivät ja -paikkakunnat:
La 6.5.2023 klo 14 ja 18 Oulu, Ouluhalli
Ke 10.5.2023 klo 18 Rovaniemi, Lappi-Areena
La 13.5.2023 klo 14 ja 18 Joensuu, Joensuu Areena
Ke 17.5.2023 klo 18 Helsinki, Helsingin jäähalli
Ke 24.5.2023 klo 18 Turku, Gatorade Arena
To 25.5.2023 klo 18 Turku, Gatorade Arena
Lisätiedot medialle:
VR viestintä, 029 4347 123 / [email protected]
Kansallisoopperan ja -baletin viestintä, [email protected]