Siirry sisältöön
Asentajat

Takuulla uniikki työympäristö asentajalle – tule kasvattamaan kalusto-osaamistasi

Mitä asentajan tehtäviin kuuluu VR FleetCaressa?

Me VR FleetCaressa huolehdimme raidekaluston kunnossapidosta varikoilla ja konepajoilla eri puolilla Suomea, yhteensä kymmenellä eri toimipisteellä. 

Varikoilla teemme kaluston operoinnin edellyttämää käyttövalmiushuoltoa, siivousta sekä muun muassa kaluston määräaikaiset huoltotoimenpiteet ja komponenttien vaihdot sekä viankorjaukset. Isommilla varikoilla hoidamme kaluston raskashuollot kuten peruskorjaukset, isot vauriokorjaukset sekä saneeraukset ja muutostyöt. Kansaiväliset kalustoprojektit toteutetaan Oulun projektikeskuksessa, tavaravaunut valmistetaan Pieksämäen konepajalla ja telihuoltoihin erikoistunut komponenttipajamme sijaitsee Pieksämäellä. Turvallinen tavara- ja henkilöliikenne on lähtökohta kaikelle toiminnalle.

Asentajana tehtäviisi pääsääntöisesti kuuluvat rautatiekaluston raidekaluston erilaiset kunnossapidon tehtävät, kuten esimerkiksi huolto-, vika-, vaurio- ja muutostyöt. Mahdollisiin vikakorjauksiin kuuluu usein myös sähkö- ja mekaanisten järjestelmien korjausta. Työ on monipuolista kolmivuorotyötä ja vaihtelee sen mukaan minkä kaluston parissa työskentelet – liikenne ei pysähdy koskaan.

Miksi meille?

Meillä on yli 160 vuoden kokemus raidekaluston kunnossapidosta haastavissa pohjoisissa olosuhteissa, ja työkavereinasi on 1 000 raideliikenteen huippuasiantuntijaa. Tarjoamme sinulle mielekkään työn, asianmukaiset suojavarusteet ja työvaatteet, perehdytyksen työhön, hyvän työterveyshuollon, matkustusoikeuden junissa sekä monipuolisia liikunta- ja kulttuurietuja. Olemme varma palkanmaksaja, ja palkka koostuu peruspalkan lisäksi ilta- ja viikonloppulisistä.

Mitä odotamme sinulta?

Odotamme, että sinulla on opintoja tai ammattitutkinto esimerkiksi seuraavista koulutuksista: asentaja tai autonasentaja, automaatioasentaja, sähköasentaja. Lisäksi sinulla on hyvä työturvallisuusasenne, oma-aloitteisuutta ja reipas työote.

Haku

Ilmoitamme avoimet työpaikat täällä. Huomioithan, että tehtävään voi hakea vain, kun haku on auki. Käsittelemme vain rekrytointijärjestelmämme kautta tulleet hakemukset. Jos sinulla on kysyttävää, voit olla yhteydessä osoitteeseen rekrytointi(at)vr.fi  

VR-etusivu VR Transpoint -etusivu VR FleetCare -etusivu VR Group -etusivu